Kurotellen keskellä valoa lentävää valkeaa kyyhkyistä

Sidottuna kiinni tyttö vaikeroi. Sidottuna sänkyyn hän sätkii kauhusta tuntikausia ja kadottaa ajantajun. Huoneeseen kävelee hullunnäköinen nainen kädessään läpinäkyvä kippo jossa oli pillerit. Sätkit kauhusta itket ja selität ettet kestä enää yhtää enempää. Kukaan ei tiedä että olet siellä eikä kukaan ole tulossa auttamaan sinua ja heillä on laillisesti lupa kohdella sinua näin. Et halua luurankojen palaavan ja veren seuraavan sinua seinillä. Et halu kuulla kiljuvaa ääntä... Nainen tulee uudelleen itket ja rukoilet mielessäsi kuolleita henkiä pelastamaan ja hellittämään otetta ... Itket ja rukoilet ettet ikinä unohda kuka sinut heitti tähän laitos ja lääkäri kierteeseen. Uupuneena nielet pillerin ja punaiset sarvipäiset nyljetyt ihmislpset rupeavat liukenemaan ulos seinien sisältä ja verta valuu huoneen liitoksista ja lääkäritakissa oleva nainen kehuu sinua kuinka viimeinkin luovutit ja suostuit kuuntelemaan.

Nainenei olisi voinnut olla enempää väärässä... Siitä alkoi taistelu omasta itsestään kiinnipidosta. Koitit vain hallita itseäsi ja hallita päätäsi ja taistella lääkettä vastaan. Lakkaat syömästä sillä sinä tapat eläimiä syömällä ja kehosi ei edes hyödynnä saamaansa ravinto silä aineenvaihduntasi on liian nopea. Kuihdut silmissä ja kukaan valkotakkinen ei huomioi. 

Jonossa kaadut tuttusi taakse ja hän huolestuu. Seuravassa hetkessä oletkin niin heikkona ettet nää eteesi ja sinulle pakottaa omenan suuhun toinen potilas sillä valkotakkeja ei koskaan kiinnostanutkaan hyvinvointisi.

Huudat apua joka solullasi etkä enää ikinä todella hallitse enää päätäsi. Kaikki katoaa ympäriltäsi uudelleen ja uudelleen ajan mittaan. Näetkö sinä minua? En niin minäkään.

<3:llä RA

heikko vanha muisti

Heikko vahingoittuva muisto

Muistot ovat heikkoja jo vahingoittuneessa mielessä. Niin helposti vähättelet omaa pahaa oloasi tai jokin vanha muisto nousee pintaan pienistä vastoinkäymisistä ja jokin pieni asia syntyy mahdottomaksi suorittaa.

Katselin vanhoja kuvia ja rupesin tiedostamaan Olleeni oudommassa paikassa henkisesti mitä olisin ikinä ennen ensi istumalta uskonut. Se ei ollut raskaan taakan alhainen ahdistus eikä puhjaton suru joka silmistäni näkyi. Se oli kadotus. Puhdas ihmetys. Kuin ruumissani ei olisi ollut ketään läsnä. Kuin puhuisi identtiteetti ongelmasta... Mutta onko se lopulta sellainenkaan ongelma jos ei edes tiedä miksi on kasvanut.

Tämän kokemuksen pohjalta tarina:

 Olipa kerran Tyttö jonka nimi oli Violenz.

Violenz pysähtyi istumaan ja katsoi käsiään. Niinkuin minäkin hän tunsi että se oli vasta eilen kun hänen kätensä olivat 100 kertaa pienemmät. Aivan kuin kädet eivät olisi kuuluneet hänelle vaan olisivat olleet ison jättoläis aikuisen. Violenz mietti mitä kaikkea nuo kädet olivat tehneet ja näki ettei kädet nuo enää olleet sileät. Ne olivat arpien täyttämät ja luiset. Violenz nousi ylös hoiperrellen sillä raha oli tiukassa ja tyttö parka ei ollut syönnyt hyvin viikkoon. Tytöllä ei ollut ketän joka olisi ollut auttamassa. toiset olisivat tuominneet, toiset pitäneet heikkona ja kolmannes olisi odottanut vastapalvelusta tai loukkaantunut jos tyttö ei olisi kyennyt miellyttämään. Tyttö hoiperteli Sohvalle ja nukahti, vain herätäkseen huomiseen yhä nälkäisempänä. Raha ei ikinä ollut tyttöä kiinnostanut eikä sen suhteen pihtaillut. Osti pää asiassa ruokaa mutta silloin tällöin taiteelisia tarvikkeita jotta pystyisi ilmaisemaan itseää. 

Siinä tyttö jälleen istui. Mietti kuinka kaikki näkivät hänet ja tulkitsivat hänen käytöstäään niin että hänellä olisi ollut edes jonkin tason persoonallisuus. Tyttö oli vain rento eikä korvaansa lotkauttanut ennen kuin koki itsensä uhatuksi ja koitti mielyttää muita ja tulla kaikkien kanssa toimeen jotta saisi luotua turvallisia tuttuja ja turvapaikkoja. 

Mutta tyttö oli vain tyhjä kuori... Yhä edelleen kuori ennakoi uhkan ja täten vältteli kaikkia tilanteita joissa tyttö oli ollut uhattuna tai jotka muistuttivat kyseisiä tilanteita. Mutta ''sielua'' tytöllä ei ollut. Sen hän myimuukalaisille rukoillessaan. Mitä hän sitten arvosti niin paljon että jatkuvasti rukoili Jumalalle ja otti yhteyttä henkiin uhratakseen itseään. 

Se oli joain tytölle tärkeää ja niitä oli useampia... Niitä suojellakseen tyttö oli valmis antamaan olennoille vapauden kulkea hänen lävitseen ja kiinnittyä häneen ja kulkea hänen mukanaan. Tyttö aisti asioita jotka olivat suurempia kuin hän ja vain ja ainoastaan niiden kanssa tyttö kykeni kommunikoimaan. Kaiken muun tyttö teki suojellakseen eläviä. Tyttö ei halunnut satuttaa yhtäkään sielua ja vilpittömästi koitti tukea muita ja suojata itseään.

Tytöllä oli yksi tapa saada tyhjästä päästään jotain kommunikaation kaltaista ulkomaailmaan. Se asia oli taide ja kirjoitus. Hän kykeni havainnollistamaan hyvinkin tarkaan tunteitaan, näkemäänsä, koemaansa ja aistimaansa. Hänellä oli kuvamuisti ja taito välittää tunteita paperille mutta vain kiinostuneimmat ja fiksuimmat ihmiset kykenivät tulkitsemaan tytön tekemiä kuviä.

Älä katso tyttöä silmiin. Älä kävele hänen ohi kadulla. Älä kosketa.

<3:llä RA